Torstaina lähdetään viikonloppumatkalle pohjoiseen. En ehtinyt eilen urheilla, joten tämä viikko saattaa mennä penkin alle. Hotellissa on tosin kuntosali, ehkä jaksaisin mennä sinne aamusella perjantaina? Ja ehkä kans sunnuntaina? Toivossa on hyvä elää.

Normaalielämässä yritän käydä salilla kahdesti viikossa ja lenkillä tai ryhmäliikunnassa myös kahdesti. Joskus olin melkein urheilullinen, mutta viimeisten parin vuoden aikana liikunta on vaan jotenkin jäänyt. Yritän nyt saada itseäni taas innostumaan siitä, mutta välillä on vaan vähän vaikeeta motivoida itseään lähtemään lenkille. Itse liikunnasta tulee sitten hyvä olo.

Lisäksi inhoan liikkua seurassa. Juoksulenkit poikaystävän kanssa ovat poikkeuksetta päätyneet itkuraivariin. Viikonloppuna salilla törmäsin yhteen puolituttuun ja sain melkein paniikkikohtauksen. Tuo pelko ehkä juontaa juurensa yläasteen koululiikunnasta, jossa opin vihaamaan kaikkea liikuntaa, erityisesti koripalloa ja sählyä. Juoksuakin inhosin, mutta lukiossa aloin yhtäkkiä tykätäkin siitä. Tosin nyt taas inhottaa juosta noin 10-17-vuotiaiden poikajoukkojen ohitse, pelkään että sieltä tulee jotain kommenttia askelten tahdissa höllyvistä läskeistäni. Kukaan ei tosin ole vuosiin huutanut mitään perään, ja jos huutaisi, todennäköisesti antaisin kyseisen henkilön kuulla kunniansa. Mutta silti ahdistaa ja pelottaa.

Ryhmäliikuntatunnit ovat toistaiseksi menneet ihan mukavasti.